Pumpun Henki

Pumpun Henki (Heikki, Matti, Erlend ja Kaja)

Pumpun Henki uudistetulla kokoonpanolla ja ohjelmistolla Lumometsän Tuvan kahvikonsertissa sunnuntaina 25. helmikuuta 2018 kello 14


Pumpun Henki syntyi vuonna jo 1999, kun kolme miestä Vilppulan Mieslaulajista Antti Järvinen (huuliharppu), Erlend Jantsikene (basso) ja Heikki Manninen (kitara) alkoivat soittaa yhdessä. Myöhemmin yhtyeeseen liittyi nyt edesmennyt Aulis Ekman (lyömäsoittimet). Antti Järvisen lähdettyä yhtyeestä omalle uralleen tilalle tuli myös Vilppulan Mieslaulajista Matti Ahonen (huuliharppu). Viime kesänä yhtye konsertoi Pihlajaveden erämaakirkossa, jolloin Kaja Jantsikene jo oli mukana lyömäsoittimissa. Lopullisesti Kaja lunasti paikkansa Pumpun Hengen lyömäsoittajana, kun yhtye konsertoi Virossa lokakuun lopulla 35. Pärnun Harmonikkamusiikin Festivaalilla. Pumpun Henki -yhtye on toiminut koko ajan vuonna 1998 perustetun Mäntän Pumppumestari ry:n suojissa, joka tänä vuonna täyttää 20 vuotta. Konsertti Lumometsän Tuvalla on yksi juhlavuoden tapahtuma.

Tulevassa konsertissa yhtye esittää pääpiirteessä Pärnun konsertin ohjelman. Konsertissa kuullaan runsaammin laulettua musiikkia sekä suomeksi ja eestiksi. Mukana on myös virolaisia kappaleita, jotka juhlistakoon Viron valtion 100 -vuotista taipaletta.

Konsertti toteutetaan kahvikonserttina Lumometsän Tuvan Pirtissä. Konsertti ja kahvitus maksavat yhteensä 10 € henkilöltä. Tiedustelut Lumometsän Tuvan isännältä Heikki Manniselta puhelimella 0500 259 737.