- lumoudu luonnosta -

Kokouspalvelut | Aittamajoitus | Pihasauna | Luontopolku
Luontoretket |
Esiintymislava | Tapahtumia
 

Tervetuloa Lumometsän Tuvalle!

Lumometsän Tupa sijaitsee keskellä Metsäntutkimuslaitoksen
60 puulajin tutkimusmetsää, lähellä Vilppulan taajamaa
Mänttä-Vilppulan kaupungissa kolmen vapaan kosken maisemassa.

Lumometsän Tupa soveltuu hyvin kokouksen tai perhejuhlan järjestämiseen, aittamajoitukseen, saunomiseen, luontopolkuretken tekemiseen tutkimusmetsään tai pidempään luontoretkeen kolmen kosken maisemiin vesitse tai patikoiden omatoimisesti tai opastettuna sekä pihakonsertin tai yhteislaulutilaisuuden järjestämiseen.

Tervetuloa!
 

Iskelmä Ajantaju-yhtye eli
Hannu Moksen ja Katja Autonen-Lepistö esiintyy Lumometsän Tuvan kahvikonserttisarjan neljännessä konsertissa lauantaina 19.05. kello 13 ja 16.

Lumometsän Tupa jatkaa vuoden 2012 alussa aloittamaansa kahvikonserttisarjaa esittelemällä neljännessä konsertissaan mänttäläisen Iskelmä Ajantaju-yhtyeen. Lumometsän Tuvan konserttisarjan perusajatuksena on esitellä paikallisia kulttuurintekijöitä. Lauantaina 19.05.2012 Iskelmä Ajantaju-yhtye esiintyy kaksi kertaa eli kello 13 ja kello 16.


Iskelmä Ajantaju on Hannu Moksenin ja Katja Autonen-Lepistön muodostama duo, joka soittaa nimensä mukaisesti iskelmämusiikkia klassikoista nykyhitteihin. Kyseessä on ehkä hieman harvinaisempi kokoonpano, koska Katjan soittimena on iskelmämusiikissa harvemmin kuultu alttoviulu. Yhtye keikkailee säännöllisesti.


Lumometsän Tuvan kahvikonsertissa kuullaan mm. Chisun tunnetuksi tekemä Kerrasta poikki, Laura Voutilaisen Vaarallinen yllätys, Suvivalssi, Tuure Kilpeläisen Valon pisaroita, Mä putoan ja Sinun silmiesi tähden. Monipuolista iskelmämusiikkia siis luvassa.

Konsertti toteutetaan kahvikonserttina Lumometsän Tuvan kokoustilassa. Konsertti ja kahvitus maksavat yhteensä 10 € henkilöltä. Paikalle sopii kerralla vain rajallinen määrä yleisöä, minkä vuoksi tilaisuuteen haluavien on tehtävä ennakkovaraus Lumometsän Tuvan emännältä Jaana Manniselta puhelimella 050 336 7617.

 

Tiedustelut konsertista: Heikki Manninen p. 0500-259737

Varaukset konserttiin: Jaana Manninen p. 050 336 7617


 


Tiedustelut ja varaukset:
Jaana Manninen p. 050-3367617
info(at)lumometsantupa.fi